Dynasty tietopalvelu
Saimaan ammattiopisto Sampo RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 26


Kokousasian teksti

 

Talousarvion talous- ja opiskelijavuositavoitteiden toteutuminen 1.1.-31.3.2026

 

89/02.02.00/2025 

 

 

KYH  § 26     Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Sari Salopelto ja kehitysjohtaja Riitta Moilanen

 

Selostus Tammi-maaliskuun taloudellinen tulos on positiivinen.

 

Toimintatuotot ovat 9,0 milj. euroa, joka on 5,9 % enemmin kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Toimintatuotoista 81,4 % on valtionosuustuloja, joita on kirjattu 0,1 milj. euroa edellisvuotta enemmin. Valtionosuustulo kirjataan kuukausittain toteutuneiden opiskelijavuosien ja osaamispisteiden perusteella koulutusaloittain. Toimintatuotoista 7,1 % on työllisyysalueen hankkimia koulutuksia, jotka ovat kaksinkertaistuneet edellisvuodesta.

 

Toimintakulut ovat 8,2 milj. euroa, joka on 1,6 % vähemmin kuin viime vuonna. Henkilöstökulut muodostavat 66,1 % kuntayhtymän toimintakuluista. Henkilöstökulut ovat kevään 2025 yhteistoimintaneuvotteluiden toimenpiteistä johtuen 3,4 % pienemmät kuin viime vuoden tammi-maaliskuussa. Henkilötyövuosien määrä on 83,1 ja se on 7,4 vähemmin kuin vuosi sitten. Vuositasolla henkilötyövuosien määrä tulnee olemaan noin 25 edellisvuotta pienempi ja lähes 60 pienempi kuin kaksi vuotta sitten.

 

Toimintakate on 0,5 milj. euroa, joka on 0,6 milj. euroa edellisvuotta enemmin. 

 

Valtuustoon nähden tulosalueita sitoo talousarviossa hyväksytty tulosalueen toimintakate. Toimintakatteen kertymää seurataan kuukausittain Sampon ja tulosyksiköiden johtoryhmissä sekä kuntayhtymän intranetissä koko henkilöstölle julkaistavalla graafilla.

 

Rahoituserät sisältää tytäryhtiöltä saadut osinkotuotot 0,4 milj. euroa, jota ei oltu budjetoitu. Poistot kolmelta kuukaudelta ovat budjetoidun mukaisesti 0,7 milj. euroa.

 

Kolmen kuukauden ylijäämä on 0,2 milj. euroa.

 

Investointeja on toteutunut 1,4 milj. euroa. Imatran kampuksen rakennushanke on edennyt budjetissa ja aikataulussa. Uudisrakennus valmistuu toukokuussa ja sen jälkeen urakassa on jäljellä D-rakennuksen purkaminen ja pihatöitä, jotka valmistuvat loppuvuoden aikana.

 

Kuntayhtymän rahoitustilanne on budjetoidun mukainen. Toimintaa on rahoitettu lyhytaikaisella kuntatodistuslainalla. Talousarviovuodelle hyväksytty pitkäaikaisen lainan nosto 3,0 milj. euroa ei ole vielä toteutunut.

 

Koko vuoden valtionosuustulo 32,6 milj. euroa on 1,0 milj. euroa budjetoitua enemmin ja siten vuoden 2026 tulosennuste on positiivinen ja selkeästi budjetoitua nollatulosta parempi. Tämä lähtötilanne on hyvä, sillä OKM:n ylläpitämän rahoitusperusteiden koontiraportin mukaan Sampon vuoden 2027 valtionosuustulon ennustetaan olevan 2,62 % eli noin 0,9 milj. euroa tämän vuotista pienempi (mikäli ammatillisen koulutuksen kokonaisrahoitus pysyy nykyisellä tasolla). OKM:n ennuste päivittyy kuukausittain toteutuneiden suoritteiden perusteella kesäkuun loppuun saakka. Vuoden 2027 rahoitus määräytyy 1.7.2024 - 30.6.2026 suoritteiden keskiarvon perusteella suhteessa kaikkiin koulutuksenjärjestäjiin.  

 

Talousarvion toteutumisvertailu tulosalueittain on liitteenä. Talous- ja hallintojohtaja esittelee kolmen kuukauden talousluvut.

 

Saimaan ammattiopisto Sampossa kertyi tammi-maaliskuussa 2026 yhteensä 814 opiskelijavuotta. Koko vuodelle on budjetoitu 3017 opiskelijavuotta, mistä on siis toteutunut 27 %.

 

Valtionosuusrahoitukseen oikeuttavia opiskelijavuosia on koossa 738, joka on 4 % vähemmin kuin vuosi sitten. Valtakunnallisesti opiskelijavuosien määrä väheni 7 %. Sampon opiskelijavuosien määrä on 27 % koko vuoden OKM:n rahoituspäätöksen mukaisesta määrästä 2707.

 

Osaamispisteitä kertyi 38587, joka on 19 % vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Valtakunnallisesti osaamispisteiden määrä väheni 13 %.

 

Opintosuoritusten toteutumisvertailu on liitteenä. Kehittämisjohtaja esittelee kolmen kuukauden opiskelijasuoritetiedot.

 

 

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus merkitsee tiedoksi talousarvion talous- ja opiskelijavuositavoitteiden toteutumisen 1.1.-31.3.2026.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi