Dynasty tietopalvelu
Saimaan ammattiopisto Sampo RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 20.08.2026/Pykälä 45


Kokousasian teksti

 

Logistiikan koulutuksen tilajärjestelyt

 

110/10.00.04/2025 

 

KYH  § 111     Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara

 

Selostus Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä järjestää logistiikan opetusta Imatralla Piikatu 1 vuokrakiinteistön alueella. Kiinteistöön kuuluvassa opetusrakennuksessa on ilmennyt sisäilmaongelmia. Rakennuksessa työskennelleestä henkilökunnasta lähes kaikki ovat ilmoittaneet sisäilmaoireista ja myös yksi ammattitauti-ilmoitus on tehty. Koulutuskuntayhtymän hallitus ja sisäilmatyöryhmä ovat käsitelleet logistiikan tila-asioita tämän vuoksi useaan otteeseen.

 

 Koulutuskuntayhtymä on vuokrannut Piikatu 1 piha-alueen koulutusalan käyttöön 30.6.2026 asti. Piha-alueella on elo-syyskuusta lähtien ollut vuokrattuja tilaelementtejä, joihin on siirretty opiskelijoiden ja henkilöstön pukuhuone- ja taukotilat sekä opettajien työtilat ja simulaattoriluokkatila. Muita opetustiloja niissä ei ole. Muu luokkaopetus on toteutettu kuntayhtymän Koulukatu 5 tiloissa.

 

 Logistiikan koulutusalan Piikadun tilojen vuokrasopimus on irtisanottu ja tilat on luovutettu 30.10.2025 takaisin vuokranantajalle.

 Logistiikan koulutus on suunniteltu muutettavan uuteen paikkaan ensi kesän aikana. Vähimmäisvaatimus uudelle paikalle on noin 1,5 ha asfaltoitu kenttä ajoharjoittelua varten sekä opetustilojen sijoittamiseen.

 

 Soveltuvien kiinteistöjen kartoituksessa on löytynyt logistiikan sijoituspaikaksi kolme eri vaihtoehtoa, jotka esitellään kokouksessa.

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus päättää logistiikan koulutuksen sijaintipaikasta. Hallitus valtuuttaa kuntayhtymän johtajan valmistelemaan tarvittavia opetus- ja sopimusjärjestelyjä valitun sijaintipaikan osalta.

 

Päätös: Logistiikan koulutuksen sijaintipaikaksi valitaan vaihtoehto 3, Imatran kaupungin tarjous Piikadun tontista. Hallitus valtuuttaa kuntayhtymän johtajan valmistelemaan tarvittavia opetus- ja sopimusjärjestelyjä valitun sijaintipaikan osalta sekä allekirjoittamaan tarvittavat kiinteistön ja opetustilojen vuokra- ja hankintasopimukset. Sopimukset on tuotava hallitukselle tiedoksi.

 

Merkittiin, että hallituksen 1. varapuheenjohtaja Anne Nissinen ja hallituksen jäsen Sanna Prior ilmoittivat esteellisyydestään (hallintolain 28 pykälän 1 momentin kohta 5 yhteisöjääviys) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Merkittiin, että kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Kirsi Kouvo osallistui kokoukseen asiantuntijana asian käsittelyn ajan ennen päätöksentekoa.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi

 

 

KYH  § 45     Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara

 

Selostus Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä on vuokrannut Imatran kaupungilta Piikadulta kiinteistön logistiikan opetusta varten. Imatran kaupunki on aloittanut kiinteistöllä tarvittavat maanrakennustyöt. Koulutusalue valmistuu loka-marraskuun taitteessa ja se saadaan käyttöön marraskuussa 2026. Alueelle sijoitetaan ajoharjoittelualue sekä kevytrakenteinen halli ajokalustoa varten.

 

 Logistiikalla ei ole tällä hetkellä käytössään opetustiloja ammatillisiin tutkinnon osiin eli huolto- ja pesuhallia sekä trukkiharjoitustilaa, joita tarvitaan ajoharjoittelukentän lisäksi. Näitä varten kuntayhtymä vuokraa aiemman kiinteistön vierestä toisen kiinteistön, mihin tarvittavat opetustilat rakennetaan. Kooltaan reilun 1000 m² rakennukseen sijoitetaan ajokaluston huolto- ja pesutilat, trukkiharjoittelu- ja simulaatiotilat sekä luokkaopetus- ja sosiaalitilat. Alueen ja rakennuksen rakentaminen aloitetaan syys-lokakuussa 2026 niiden on suunniteltu valmistuvan kesällä 2027. Tilat otetaan käyttöön koulutuksen alkaessa elokuussa 2027.

 

 Kuntayhtymä kilpailuttaa julkisena hankintana kiinteistön alueen ja rakennuksen pohjan vaatimat maanrakennustyöt sekä koulutusrakennuksen rakentamistyöt.

 

 Kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö esittelee kokouksessa koulutusrakennuksen rakennussuunnitelmat.

 

Päätösehdotus 

Kuntayhtymän hallitus merkitsee logistiikan koulutuksen tilajärjestelyjen tilanteen tiedoksi.

Hallitus valtuuttaa kuntayhtymän johtajan allekirjoittamaan koulutusrakennusta varten tarvittavan kiinteistön vuokrasopimuksen sekä käynnistämään maanrakennustöiden ja koulutusrakennuksen rakentamisen hankintojen kilpailutukset kokouksessa esitettyjen suunnitelmien pohjalta. Hallitus valtuuttaa kuntayhtymän johtajan päättämään myös maanrakennustöiden hankinnasta sekä allekirjoittamaan näihin liittyvät sopimukset.

Päätös: 

Hyväksyttiin.

Merkittiin, että hallituksen 1. varapuheenjohtaja Anne Nissinen ja hallituksen jäsen Sanna Prior ilmoittivat esteellisyydestään (hallintolain 28 pykälän 1 momentin kohta 5 yhteisöjääviys) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

Merkittiin, että kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Kirsi Kouvo, rakentamisen projektipäällikkö Nina Laakkonen ja toimitusjohtaja Petri Siitonen osallistuivat kokoukseen asiantuntijoina asian esittelyn aikana.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi