Dynasty tietopalvelu
Saimaan ammattiopisto Sampo RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 19.02.2026/Pykälä 10


Kokousasian teksti

 

Sovintosopimuksen tekeminen

 

255/10.00.04/2021 

 

 

KYH  § 10     Valmistelija: hallintopäällikkö Ari Tanskanen

 

Selostus Kuntayhtymä on irtisanonut sekä purkanut Imatralla Piikatu 1:ssä olleiden logistiikan koulutustilojen vuokrasopimuksen syksyllä 2025 tilojen ollessa tarkoitukseensa käyttökelvottomat korjaamattomien sisäilmaongelmien vuoksi. Kerta Kiinteistöt on riitauttanut purkamisperusteen ja vaatinut vuokranmaksua irtisanomisajalta.

 

 Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä on käynyt neuvotteluja Kerta Kiinteistöt Oy:n kanssa irtisanomisajan ja tätä edeltävän kahden kuukauden ajan vuokranmaksusta ja sen suuruudesta. Neuvotteluissa on osapuolten välillä saavutettu kuntayhtymän kokonaisedun mukainen sovintoratkaisu. Sovintosopimusluonnos esitetään hallitukselle kokouksessa.

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus hyväksyy liitteenä olevan sovintosopimuksen ja valtuuttaa kuntayhtymän johtajan allekirjoittamaan sen. Kuntayhtymän johtajalla on oikeus tehdä sopimukseen vähäisiä muutoksia.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Merkittiin, että asianajaja Jussi Luukko osallistui kokoukseen asiantuntijana ennen asian päätöksentekoa.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi