Dynasty tietopalvelu
Saimaan ammattiopisto Sampo RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 19.02.2026/Pykälä 14


Kokousasian teksti

 

Kehitysjohtajan viran täyttäminen

 

16/00.02.01/2026 

 

 

KYH  § 14     Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara

 

Selostus Kuntayhtymän hallitus myönsi 22.1.2026 kehitysjohtajalle eron virasta. Hallitus päätti samalla laittaa 1.10.2026 alkaen avoimeksi tulevan kehitysjohtajan viran haettavaksi.

 

 Kuntayhtymän hallintosäännön mukaan viran julistaa haettavaksi ja hakuilmoituksen julkaisemisesta päättää virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Tulosyksiköiden johtajat virkasuhteeseen ottaa kuntayhtymän hallitus.

 

 Hallintosäännön mukaan virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa. Kuntayhtymän hallitus on 25.8.2022 perustanut kehitysjohtajan viran 1.1.2023 alkaen. Kuntayhtymän hallitus ei ole tällöin päättänyt kelpoisuusvaatimuksista. Kehitysjohtajan virkaa nyt täytettäessä kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto sekä lain yleiset kelpoisuusvaatimukset. Hallintosäännön mukaan virkaan valittavalta vaaditaan lisäksi tehtävien edellyttämä riittävä työkokemus.

 

 Viran perustamispäätöksestä poiketen kehitysjohtajan virkaan kuuluvat seuraavat pääasialliset tehtävät:

 - Kehitysjohtaja johtaa kehittämis- ja tukipalvelujen tulosyksikköä ja toimii vastuuyksikön tiimien valmentavana esihenkilönä. Kehitysjohtaja varmistaa yhdessä Sampon johdon ja eri tiimien kanssa, että oppilaitos uudistuu muuttuvassa ympäristössä.

 - Kehitysjohtajan vastaa tiedolla johtamisen kokonaisuudesta, tukee strategian toteutumista ja edistää tiimiorganisaation pitkäjänteistä kehittymistä.

 - Kehitysjohtaja kehittää organisaation toimintaa sisäisesti sekä eri sidosryhmien kanssa.

 

 Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalaissa säädetyllä tavalla. Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset.

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän hallitus perustaa kehitysjohtajan viran täyttämistä varten valintatyöryhmän. Valintatyöryhmään kuuluu kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajisto ja kuntayhtymän johtaja. Sihteeriksi valitaan henkilöstöpäällikkö. Valintatyöryhmän tehtävänä on valmistella tarkemmin kehitysjohtajan viran hakuilmoitus, hakuajankohta, virkasuhteen ehdot sekä tehdä esitys virkaan valittavasta henkilöstä. Valintatyöryhmä päättää soveltuvuustestien käytöstä sekä valittavan henkilön mahdollisesta työskentelystä nykyisen viranhaltijan kanssa perehdytyksessä. Kehitysjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset ja pääasialliset tehtävät on määritelty selostustekstissä.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara, p. 040 501 4244, antti.lehmusvaara@edusampo.fi